Sivut

lauantai 17. lokakuuta 2015

Vuoden 2015 Huiput: VOLA - Inmazes

Oli jo aikakin, että käsittelen täällä tämän levyn. Tämä levy näyttää, miltä vuonna 2015 tehty metalli voi kuulostaa parhaimmillaan.




VOLA Tanskalainen kokeellista progemetallia soittava kvartetti, jota on mielestäni hehkutettu ja kuuneltu ainakin mun ihmisten keskuudessa liian vähän. Bändi on aiemmin julkaissut kaksi EPtä ja tämä heidän ensimmäinen pitkäsoittonsa Inmazes julkaistiin helmikuussa 2015. Levy on saanut lähes pelkkiä ylistäviä arvosteluita alan julkaisuissa... vaikka onkin jäänyt suuremmalta yleisöltä huomaamatta.

Bändi yhdistelee Meshuggahin jalanjäljissä kulkevan raskaan djentin melodiseen progeen ja heittelee sekaan Depeche Modemaisia elektronisia elementtejä. Lopputulos on hyvin kiehtova: bändi kuulostaakin joltain mitä ei olla kuultu tässä muodossa aiemmin, vaikka bändi poimiikin vaikutteensa hyvin tutuilta bändeiltä. Soittajat ovat tasaisen hyviä ja biisit groovaavat nätisti. Kitaristi/solisti Asger Mygindin vokaalit ovat bändin ehdotonta parhaimmistoa... sävellysten lisäksi. 

Inmazes on kokonaisuus, joka pysyy kasassa kuuntelukerrasta toiseen ja syventyy jokaisen kierroksen myötä. Levy ja levyn biisit kasvavat eeppisiin mittasuhteisiin, tehden kuuntelemisesta elämää suuremman kokemuksen. Olen itse palannut tähän levyyn tasaisin väliajoin ja aina yllätyn siitä, miten hienolta tää kuulostaa.

Bändi iskee salee niille, jotka pitävät Meshuggahista ja joille Devin Townsendin projektit ovat rakkaita. Uskaltaisin suositella bändiä myös heille, jotka pitävät Between The Buried and Men tai Agent Frescon tavasta yhdistellä raskaaseen musiikkiin pop-jippoja. 

 Eli kaikille. Kuunelkaa tämä levy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti