Vaikka koen musiikkimakuni painottuvan pääosin raskaan musiikin laajaan kirjoon, pidän myös pop-musan tuulien tutkailemisesta. Vuonna 2015 oon kuunnellut ennakkoluulottomasti musiikkia ja oon löytänyt niin paljon hyviä levyjä, että oli pakko tehdä palvelus kaikelle kansalle ja koota tän vuoden hienoimmat pop-rallit yhdelle soittolistalle.
En kuuntele radiota ja en oo välttämättä samanlaisella nopeudella pop-musiikin aallonharjalla kuin Vallu Valtavirtajamppa ja tää aiheuttaa useissa ihmisissä paljon huvitusta ("Kuka on Roope Salminen?"). Tän vuoden aikana olen jopa yllättänyt itseni useasti pop-fiilistelyni suhteen. Olen mm. fanittanut Olavi Uusivirtaa ja rakastunut palavasti Blurin uuteen levyyn (valitettavasti rakkaus paloi loppuun yhtä nopeasti kun se syttyikin: kuuntelin levyn parissa viikossa puhki. RIP.).
Vuoden isoimpia pop-juttuja mulle henkilökohtaisesti on ollut Natalie Prassin löytäminen. Tää uskomattoman taitava singer-songwriter mimmi tekee musiikkia, joka kuulostaa siltä miltä maailman parhaimman popin pitäisikin kuulostaa.
Prassin lisäksi en voi hehkutaa Laura Moision uutta levyä tarpeeksi. Sufjan Stevensin uskomattoman henkilökohtainen kertomus hänen alkoholisti-äidistään ja epävarmasta lapsuudesta tekee Carrie & Lowellista todella vaikuttavan kokonaisuuden, jota oon itkenyt useasti. Tobias Jesso Jr. ja Goon-levynsä on perinteistä heartbreak-poppia parhaimmillaan.
80-luvulta poimitut soundit ovat olleet kovassa käytössä tänä vuonna. Tame Impala lennätti itsensä pari vuosikymmentä kuuskyt-luvulta eteenpäin ja julkaisi levyn, joita useat mun kaverit vihaa ja josta itse pidän kovasti. Brandon Flowersin Can't Deny My Love-kappale plagioi niin useita 80-luvun pop-biisejä, että on vaikeaa suoralta kädeltä sanoa mitä biisiä plagoidaan (itse löydän vaikutteita ainakin kahdeksasta eri biisistä).
Ja siis tottakai tällä listalla on korneista kornein David Hasselhoffin True Survivor, joka soi älyttömän hienossa Kung Fury-leffassa.
Kendrick Lamarin To Pimp A Butterfly hyvin tuotetun ja lyyrisesti rikkaan räpin ruumiillistuma ja levyä on syystä ylistetty hiphopin moderniksi klassikoksi. Oon varma, että parin-kolmenkymmenen vuoden päästä joku teini fiilistelee 2010-lukua ja kertoo kavereilleen, ettei nykyaikana enää julkaista samanlaisia helmiä ku mitä tää levy on.
Draken hotline bling musiikkivideoineen piirtää jälkensä muistoihini tältä vuodelta ja Missy Elliot teki paluun musiikin pariin ja julkaisi biisin, johon en pettynyt. Yaas!
Viimeisenä mutta ei vähäismpänä: kun Paperi T:n Malarian Pelko julkaistiin, niin koko sosiaalinen media räjähti hypeen ja kaikki jakoivat kuvia vinyyleistä, joita jengi oli ostanut olemattomia levysoittimiaan varten. Itse halusin palavasti vihata tätä suuresti ylistettyä levyä ja viivytin sen kuuntelemista jopa useita kuukaisa. Mut sit kuuntelin levyn ja totesin ettei Malarian Pelkoa voi vihata ja myönsin Paprun sekä tän levyn ja ansaitsevan kaiken saamansa hypetyksen.
