Sivut

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Vouhotus: Nik West

Tänään vouhotan eräästä basistista.



Nik West moderni bassonsoiton pioneeri, joka tunnetaan parhaiten 
hänen ilmiömäisestä groovesta sekä mm. Princen kanssa tehdyistä kiertueista. West on sittemmin luonut uraa keikkailemalla itsenäisenä artistina ja onkin julkaissut kaksi levyä: mainio debyytti Just in the Nik of time ilmestyi vuonna 2015 ja se sai tänä vuonna jatkoa Say something levyn myötä.

Usein Lenny Kravitziin verrattu West on niittänyt mainetta myös perustamalla Queen of stings -kilpailun, joka pyrkii kannustamaan mimmejä ottamaan kielisoittimet haltuun ja rokkaamaan häpeilemättä.

Suosittelen tarkistamaan tyypin Youtube-kanavan sekä hänen Instagram-tilinsä, jonne hän lisää soittovideoitaan. Kanavien parasta antia ovat hänen uskomattomalla groovella varustetut coverit mm. Michael Jacksonin, Princen ja Stevie Wonderin biiseistä.

TÄTÄ TYKITTELEN TÄYSILLÄ. TYKITELKÄÄ TEKIN.





torstai 22. syyskuuta 2016

Kuukauden menot: Lokakuu 2016









7.10.: The Cure @ Hartwall Arena
Nyt olisi mahdollisuus herätellä sydäntä riipiviä ja haikeita tuntemuksia kun omintakeisella äänellä varustettu Robert Smith kavereineen saapuu Suomeen 
ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tätä keikkaa en haluaisi missata. 

8.10.: Veronica Maggio @ Jäähalli

Maailman ihanin Veronica, maailman kamalin jäähalli.

8.10.: Flatbush Zombies @ Tavastia
Sideways-festivaalin kaatosateessa valovoimaisesti lämmittänyt räppiryhmä Flatbush Zombies vetää vuoden toisen keikkansa Suomessa hiukan armollisimmissa olosuhteissa.

8.10.: Victims, Bob Malmström, Crustofer @ Elmun baari
Punkkia kansalle!

8.10.: Teksti-TV 666 & Räjäyttäjät @ Korjaamo

Long time no Tekstarit

14. -15.10. Blowup Vol. 2
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Blowup -festivaali järjestetään tänä vuonna toista kertaa Korjaamon kumisevissa kammiossa. Tänä vuonna perjantaina lavalle luistelee mm. Atomikylä, Lucifer, Oranssi Pazuzu ja lauantaina Morbid Evils (yhdessä Albino Rhinon kanssa), Lord Vicar, Conan sekä manalasta ponnistelevaa pörinää pärisyttelevä Monolord. Taitaa lauantai-lippu olla suhteellisen varma ostos.


16.10.: Hip hop-ilta @ Korjaamo

Huhhuh mikä line up! Koko illan verran mimmiräppiä? KYLLÄ KIITOS.

17.10.: Kvelertak @ Tavastia

Vihdoin pääsen näkemään tyypit livenä! Norjalaispumppu Kvelertakin viimeisin levy räjäytti tajuntani galakseihin.

19.-23.10.: Cinemaissí

Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissí tuo valoa synkkenevään Lokakuuhun. Cinemaissí on yksi syy, miksi rakastan Helsingissä asumista: pienet elokuvafestivaalit, klubit ja tapahtumat tuovat paljon kaivattua vaihtelua kaupallisille jättiläisille.

22.10.: Sydän, sydän @ Tavastia
Lukioaikojen muistoja lämmittävä Sydän, sydän tekee paluuta vuosien tauon jälkeen. Uuden Molskis -levyn lisäksi poppoo heittää suhteellisen kattavan kiertueen, pysähtyen jopa yhdeksässä eri kaupungissa ympäri Suomea. 

27.10.: Fu Manchu @ Nosturi
Viime kevään keikkansa aivan viimeisellä hetkellä perunut Fu Manchu pääsee vihdoin Suomeen asti. 

27.10.: Elokuvaklubi Kino Kaiku @ Kulttuurikeskus Caisa


28.10.: Russian Circles @ Tavastia

En pysy pöksyissäni. Post-pörinän keisari Russian Circles. Suomeen. Vihdoinkinnnnnnn!!! 

28.10.: Kent @ Hartwall Arena

Kent soittaa vikan keikkansa Suomessa ikinä, osana viimeistä rundiaan ikinä. Kentin lopettaessa sieluun jää yhden Eskiltunalaisbändin kokoinen aukko.

28.10.: Silvana Imam @ Tavastia

Ruotsin lahja naisvetoiselle räpille on pakko nähdä. Silvana Imam on bad ass. 

30.10.: Black Mountain @ Tavastia
Pakko myöntää että tämä Kanadalainen raskasta, riffi-vetoista psykerockia soittava bändi on jäänyt itselle suhteellisen tuntemattomaksi. Ensivaikutelma on kovin positiivinen ja mikä olisikaan kiinnostavampi tapa tutustua uuteen bändiin kuin keikalle menemällä?  

maanantai 19. syyskuuta 2016

Soittolistaus: SEPTEMBER 2016


Hiljaisuus saa luvan katketa Syyskuun listan myötä.



Vakava musiikkiähky ja kyllästyminen kaikkiin ääniin rupeaa hitaasti mutta varmaasti kaikkoamaan. Thank god.

Mikään ei ole minunlaiselle intohimoiselle musiikkiholistille kamalampaa, kuin se ettei päähän ei mahdu enää biisejä tai bändejä tai muuta. Oon kuunnellut viimeiset pari kuukautta pelkästään podcasteja ja kirjoja, musiikkia tuskin ollenkaan (ANOHNIN mainiota Hopelessness -albumia lukuunottamatta). Kesän olen ravannut festareilla ja keikoilla, mutta heti alueelta päästyäni pää on vain kaivannut hiljaisuutta. 


Mutta tänään kaikki muuttui tänään kun loikkasin bussiin ja avasin ibooksin sijasta rakkaan Spotifyn ensimmäistä kertaa kuukausiin ja pistin soimaan iisiä ja hiukan katkeransuloista musiikkia. Tästä fiiliksestä syntyi Syyskuun soittolista.