Sivut

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Sorisorisori

Mitä mulle kuuluu? Paljon kaikkea, niin hyvää kuin huonoa.

Hyvää on se, että mulla on paljon duuneja.
Huonoa on se, että mulla ei oo ollut aikaa päivitellä tänne vouhotuksia.

Hyvää on se, että kevät tulee.

Huonoa on se, että musaähky on vieläkin pitänyt mua kourissaan.

Hyvää on se, että Thundercat on julkaissut vuoden parhaimman levyn.
Huonoa on se, että en ole ehtinyt kuunnella rakkaimman bändini Mastodonin uutta levyä ajatuksella.

Palaan asiaan pian. Ei enää radiohiljaisuuksia. 


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vouhotus: The Weekend & Daft Punk - I feel it coming

Oon tän viikon ajan ollut uskomattoman fiiliksissä The Weekendin ja Daft Punkin uudesta biisistä. Combo julkaisi biisin Starboy aikaisemmin tänä vuonna, mutta Daft Punkin Random access memories -levyn hengessä tehty I feel it coming on enemmän omaa makuani. 


Tiedän jo nyt, että kuuntelen biisin aivan puhki vain muutamassa päivässä.



torstai 6. lokakuuta 2016

Soittolistaus: OCTOBER 2016



Ajatuksia:
- Lokakuu on aina todella kirpeä

- Miksen pistänyt tarpeeksi vaatteita päälle tänä aamuna?

- Pitää muistaa katsella ruskaa

- On kaunista kun päivän aikana on niin valoisaa kuin oikeasti pimeääkin

- Voisiko aina olla syksy?


maanantai 3. lokakuuta 2016

Vouhotus: Luke Cage -soundtrack


Netflix otti ja pläjäytti lokakuun kunniaksi linjoille isolla rahalla tuotetun Marvel-sarjan, Luke Cagen. Rautanahkaisesta sankarista kertova sarja on oikein hyvää katseltavaa ( vaikkei ole tasoltaan aivan yhtä mainio kuin viime talvena ilmestynyt Jessica Jones), mutta sarjan ehdottoman parasta antia on sarjan soundtrack.
Charles Bradley, Bootsy Collins, Ghostface Killah, Miles Davis, Nas, Nina Simone, Rakim, Ol' Dirty Bastard, The Delfonics...

Kalpene, Quentin! Soundtrack-kuninkuuttasi uhkataan!




(Spotify -käyttäjä Ignatious Pop on koonnut Marvelin virallista listaa kattavamman version Soundtrackista. Klik!)

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Vouhotus: Nik West

Tänään vouhotan eräästä basistista.



Nik West moderni bassonsoiton pioneeri, joka tunnetaan parhaiten 
hänen ilmiömäisestä groovesta sekä mm. Princen kanssa tehdyistä kiertueista. West on sittemmin luonut uraa keikkailemalla itsenäisenä artistina ja onkin julkaissut kaksi levyä: mainio debyytti Just in the Nik of time ilmestyi vuonna 2015 ja se sai tänä vuonna jatkoa Say something levyn myötä.

Usein Lenny Kravitziin verrattu West on niittänyt mainetta myös perustamalla Queen of stings -kilpailun, joka pyrkii kannustamaan mimmejä ottamaan kielisoittimet haltuun ja rokkaamaan häpeilemättä.

Suosittelen tarkistamaan tyypin Youtube-kanavan sekä hänen Instagram-tilinsä, jonne hän lisää soittovideoitaan. Kanavien parasta antia ovat hänen uskomattomalla groovella varustetut coverit mm. Michael Jacksonin, Princen ja Stevie Wonderin biiseistä.

TÄTÄ TYKITTELEN TÄYSILLÄ. TYKITELKÄÄ TEKIN.





torstai 22. syyskuuta 2016

Kuukauden menot: Lokakuu 2016









7.10.: The Cure @ Hartwall Arena
Nyt olisi mahdollisuus herätellä sydäntä riipiviä ja haikeita tuntemuksia kun omintakeisella äänellä varustettu Robert Smith kavereineen saapuu Suomeen 
ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tätä keikkaa en haluaisi missata. 

8.10.: Veronica Maggio @ Jäähalli

Maailman ihanin Veronica, maailman kamalin jäähalli.

8.10.: Flatbush Zombies @ Tavastia
Sideways-festivaalin kaatosateessa valovoimaisesti lämmittänyt räppiryhmä Flatbush Zombies vetää vuoden toisen keikkansa Suomessa hiukan armollisimmissa olosuhteissa.

8.10.: Victims, Bob Malmström, Crustofer @ Elmun baari
Punkkia kansalle!

8.10.: Teksti-TV 666 & Räjäyttäjät @ Korjaamo

Long time no Tekstarit

14. -15.10. Blowup Vol. 2
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Blowup -festivaali järjestetään tänä vuonna toista kertaa Korjaamon kumisevissa kammiossa. Tänä vuonna perjantaina lavalle luistelee mm. Atomikylä, Lucifer, Oranssi Pazuzu ja lauantaina Morbid Evils (yhdessä Albino Rhinon kanssa), Lord Vicar, Conan sekä manalasta ponnistelevaa pörinää pärisyttelevä Monolord. Taitaa lauantai-lippu olla suhteellisen varma ostos.


16.10.: Hip hop-ilta @ Korjaamo

Huhhuh mikä line up! Koko illan verran mimmiräppiä? KYLLÄ KIITOS.

17.10.: Kvelertak @ Tavastia

Vihdoin pääsen näkemään tyypit livenä! Norjalaispumppu Kvelertakin viimeisin levy räjäytti tajuntani galakseihin.

19.-23.10.: Cinemaissí

Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissí tuo valoa synkkenevään Lokakuuhun. Cinemaissí on yksi syy, miksi rakastan Helsingissä asumista: pienet elokuvafestivaalit, klubit ja tapahtumat tuovat paljon kaivattua vaihtelua kaupallisille jättiläisille.

22.10.: Sydän, sydän @ Tavastia
Lukioaikojen muistoja lämmittävä Sydän, sydän tekee paluuta vuosien tauon jälkeen. Uuden Molskis -levyn lisäksi poppoo heittää suhteellisen kattavan kiertueen, pysähtyen jopa yhdeksässä eri kaupungissa ympäri Suomea. 

27.10.: Fu Manchu @ Nosturi
Viime kevään keikkansa aivan viimeisellä hetkellä perunut Fu Manchu pääsee vihdoin Suomeen asti. 

27.10.: Elokuvaklubi Kino Kaiku @ Kulttuurikeskus Caisa


28.10.: Russian Circles @ Tavastia

En pysy pöksyissäni. Post-pörinän keisari Russian Circles. Suomeen. Vihdoinkinnnnnnn!!! 

28.10.: Kent @ Hartwall Arena

Kent soittaa vikan keikkansa Suomessa ikinä, osana viimeistä rundiaan ikinä. Kentin lopettaessa sieluun jää yhden Eskiltunalaisbändin kokoinen aukko.

28.10.: Silvana Imam @ Tavastia

Ruotsin lahja naisvetoiselle räpille on pakko nähdä. Silvana Imam on bad ass. 

30.10.: Black Mountain @ Tavastia
Pakko myöntää että tämä Kanadalainen raskasta, riffi-vetoista psykerockia soittava bändi on jäänyt itselle suhteellisen tuntemattomaksi. Ensivaikutelma on kovin positiivinen ja mikä olisikaan kiinnostavampi tapa tutustua uuteen bändiin kuin keikalle menemällä?