Voi hyvä jumala, miten tämä levy iski. Islantilainen Agent Fresco on ollut monien rock-toimittajien huulilla uuden Destier-albumin ilmestyttyä aiemin tänä vuonna. Eikä syyttä. Agent Fresco kuulostaa siltä, miltä Von Hertzen Brothers vain toivoo kuulostavansa: isolta, progressiivselta ja musiikillisesti rikkaalta.
Tunnen melkein huonoa omatuntoa siitä, että olen viihtynyt tämän levyn parissa niin hyvin viimeiset päivät. Destier on levy, jonka olemassaoloa olen kaivannut tietämättäni ja nyt kun se on olemassa, en voi lakata kuuntelemasta sitä.
Agent Frescoa on todella vaikea pistää mihinkään kategoriaan. Bändi on pop-meininkinsä takia helposti lähestyttävä, olematta kuitenkaan musikaalisesti vaatimaton. Yhtye loikkii albumin aikana sulavasti genrestä toiseen, tuoden progeiluunsa elementtejä niin elektronisesta- kuin klassisesta-musiikistakin. Mahtuu levylle djent-breakdownejakin.
Albumi tuntuu rakkaudentunnustukselta musiikille itselleen. Rikas äänimaailma hemmottelee tärykalvoja, jokaisella kuuntelukerralla paljastuu kerroksista jotain uutta. Miljoona plussaa myös siitä, ettei mikään riffi tai muu biisin jippo jatku kappaleissa liian pitkään. Musiikin massa ja raskaus ei tule kitaravalleista vaan hyvin asetelluista sävellyksellisistä keinoista.
Agent Fresco vertaantuu helposti Karnivoolin, Mars Voltan ja Between The Buried And Men kaltaisiin bändeihin. Paikoittainen post-rock-fiilistely tuo mieleen myös Juniuksen.
Vokaalit onkin se elementti, jonka uskon jakavan mielipiteitä. Örrit kun ovat nirsoja puhtaan laulunsa suhteen. Itse vieroksuin Karnivoolin Ian Kennyn soundia kun bändiin ensimmäisiä kertoja tutustuin, mutta kasvoin yhtyeeseen kiinni heidän musiikkinsa takia. Suosittelenkin ottamaan avoimen asenteen myös Arnór Dan Arnarsonin ääneen ja antaa sille tila osana yhtyeen monia soittimia. Mies kun käsittelee ääntään monipuolisella ilmiömäisyydellä.
TL;DR: Kuuntele Agent Frescon Destrier. Levy saattaa hyvinkin olla vuoden huikeimpia julkaisuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti